sunnuntai, 15. elokuuta 2010

Neulomuksia

Olen tänä kesänä viettänyt monen monta unetonta yötä, kun vauva on riehunut ja pitänyt äitiä hereillä, tai on muuten ollut levoton olo. Niinpä neulepuikot on kaivettu pitkästä aikaa esiin, ja olen aivan hurahtanut vanhaan kunnon neulomisharrastukseen. Kuulostaako "taudin kuvaan" kuuluvalta kenties? Kun raahasin lankakaupasta hirveän määrän lankoja, siippa katseli läjää skeptisenä, mutta omaksikin yllätykseksi olen oikeasti saanut koko joukon asioita valmiiksi noina yön pimeinä tunteina. Yleensä kerään varastoa nimeltä kauneimmat keskeneräiset käsityöni.

Sattuneesta syystä neulomuksien kohderyhmä on ollut enimmäkseen muuan pieni henkilö, tosin yhden mustan palmikkopipon olen saanut valmiiksi itsellekin. Tuunaan sitä ehkä vielä, ja se saattaa vilahtaa myöhemmin blogissa talvisemmissa tunnelmissa.

Tämä pikkuinen syysnuttu valmistui tänä aamuna. Se on neulottu Marks & Kattensin luomupuuvillalangasta. Käsialani on aika rouhea, mutta silti olen aika ylpeä tekeleestäni. Neuletakki on minusta mukavan vanhanaikainen ja sopii täydellisesti eilen ystävän vauvalta perimiimme hienoihin tummanharmaisiin pöksyihin, mutta voipi olla että yläosa on kuitenkin isompaa kokoa. Neuvolassa sanoivat että vauva on kapeaselkäinen ja melko siro. Se ei yllätä kun katsoo isäänsä, hih!



Neuloin myös läjän kestovaippahousuja. Viimeisimmät eli hahtuvahousut (alhaalla) ovat luultavasti järkevimmän muotoiset, noista muutamista ensimmäisistä raidallisista tuli ihan ihmeelliset kainalohousut – eli tein saman mokan monta kertaa. Hyvä minä. Hahtuva tuntuu myös jotenkin kosteudenpitävämmiltä huopuvuutensa ansiosta, mutta mene ja tiedä. Toinen lanka on Schoppel Wolle -merinovillaa jonka pitäisi kyllä myös soveltua.



Harakanpesä-blogissani
kestovaippa-asiaa jatkossa enemmän niille joita kiinnostaa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti