sunnuntai, 4. heinäkuuta 2010

Hellepäivä

Viimeisiä viikkoja viedään, ja minusta voisi jopa sanoa "Aika vonkale!"

Vietimme ihanan lauantain ja sunnuntaiaamun ystävien puutarhassa valtavan ja monenkirjavan lapsikatraan, herkkujen ja mukavan oleilun merkeissä. Meidän tulokkaan jälkeen pienin ipana oli kuukauden vanha ja vanhin nelivuotias, viikonlopun aikana juhlissa kävi kaiketi seitsemän lasta vanhempineen. Hullua ajatella, että kohta liitymme lapsiperheiden joukkoon.

Yöllä pohdimme ruotsin ja englannin kuninkaallisia suklaan ja toiset kuohuviinin äärellä. Sitten hipsimme väsymysasteen mukaisessa järjestyksessä ison talon eri nurkkiin unten maille. Aamulla oli vielä huikea brunssi vanhan omenapuun alla.





Viihdyin viikonlopun tässä hippilookissa joka koostui lainatusta mekosta ja kirppishuivista. Asua täydensi enimmän aikaa raidallinen neuletyö, josta on tulossa hassut vaippapöksyt pikkutyypillemme. Tai oikeastaan kahdetkin. Kohta ovat valmiit, pitää vielä vähän ommella. Illalla hartioita lämmitti äidin vintiltä löytämä psykedeelinen pinkki-oranssi jakku jonka mummi on ilmeisesti ommellut itselleen. Siitä ehkä myöhemmin kuva jos muistan ottaa.

ASU
Huivi
Second hand
Mekko Second hand / Tête-à-Tête

Ps. ekoblogissani Harakanpesässä on hiukan kestovaippa-asiaa ja muitakin pienen tarvikkeita vihreällä näkökulmalla valittuina, niille joita kiinnostaa ;)

1 kommenttia: