tiistai, 6. lokakuuta 2009

Hulluutta



Pakko jurputtaa yhdestä ikuisuuskysymyksestä. En tajua Stockmannin Hulluja Päiviä! (Kyllä, ne alkoivat tänään, jos ette vielä tienneet.) En todellakaan ole aivan neitsyt asiassa, mutta sitäkin kypsähtäneempi. Minusta puolet hommasta on huijausta.

Paljonhan tästä onkin kinattu, mutta kerronpa oman näkökulmani.

Vuosia sitten ostin punaisen neulepaidan. Yhden käyttökerran jälkeen kainalossa oli lapsen pään kokoinen reikä, siis valehtelematta. Vein sen takaisin, ja motkotin että näyttää siltä että Hulluilla päivillä myydään B-laadun kamaa. Myyjä kielsi jyrkästi.

Toisen kerran ihmettelin Sandin osastolla, kun farkkujen takasaumat olivat ihan vinossa ja huonosti tehty. Kokematon myyjä kommentoi, että "no onhan se halvempikin". Siis heeetkonen. Eihän Hullujen päivien tarkoitus pitänyt olla kakkoslaadun myyminen hyvien brändien nimellä! Mutta sitähän se on: päiville tilataan valtavat määrät massatuotteita, jotka tehdään tätä varten halvalla ja nopeasti. Etenkin vaatepuolen tarjontaa katsellessa voi todeta, että alkuperäisten merkkien designista ja laadusta ei välttämättä ole paljon jäljellä. En halua loukata ketään, mutta tuota keltaista katalogia katsellessa ihmettelen aina, miten ne ovatkin saaneet valittua noin tylsää bulkkikamaa. Kuka haluaa näyttää Simo Vaatehuoneelta, ysiysi -tyypiltä?

Sekin on monesti todettu juttu, että hinnat eivät välttämättä ole paljoakaan halvempia kaikkien tuotteiden kohdalla. Miksi Stockmann ei ole velvollinen laittamaan ovh. hintaa niihin tuotteisiin joissa sellainen on olemassa? Tässä pelataan usein pelkillä mielikuvilla ja keltaisella värillä.

En voi välttyä ajattelemasta, että jossain hikipajalla näitä ehkä sitten väännetään kellon ympäri, jotta hullu kansa saa shopata pari euroa halvemmalla. Mitenkähän lienee...?

4 kommenttia:

  1. Joo, olen vältellyt Hulluja Päiviä aika pitkälti samasta syystä. Tai lähinnä siitä syystä että selkeästi kyseessä ei ole tavallisen hyllytavaran ale-päivät vaan halvalla ale-päiviä varten tilattujen massatuotteiden myyntipäivät. Ainoat jutut joita olen Hulluilta päiviltä ostanut on edullisemmat Kanebon ripsarit (silloin kun niitä on saanut) ja ehkä jotkut satunnaiset asusteet esim huivit. En kyllä ajatellut että tuotteet varsinaisesti tehtäisiin alepäiviä varten vaan että valmistajalla olisi esim varasto 2. laadun kamaa jonka Stocka sitten ostaa huomattavasti edullisemmin.
    Toinen syy miksi en juurikaan käy yhtään missään alehässäköissä on se että vihaan ryysistä ja töniviä ahneita ihmisiä. Mua alkaa siinä hikisessä ja tuuppivassa ihmispaljoudessa oikeasti ahdistaa niin että happi meinaa loppua ja tulee painostava olo. Harvoin siis menen mihinkään alepäiville ja jos menen niin menen tietyn tuotteen vuoksi ja ajankohtana jolloin on vähemmän väkeä liikkeellä.

    VastaaPoista
  2. Ymmärsin joskus, että hullujen päivien tuotteet tilataan varta vasten niitä neljää päivää varten ja muulloin niitä ei saa (ei tietty koske kaikkia tuotteita). Olen kuitenkin nähnyt esimerkiksi kenkäpuolella myynnissä saappaita, joissa oli se hullujen päivien keltainen koodi paikalla. Että ei kai se kaikki tavara häviä eikä edes vaihda hintaa "hulluttelun" jälkeen, vaikka niin taitavat "kuuluttajat" aina sanoa. Eräs ystäväni totesi joskus hullujen päivien aikaan nähneensä myyntilootassa tasan saman neuletakin, jonka oli ostanut edellisenä kesänä tai ainakin aikoja sitten. Että näköjään näinkin.

    On myös totta, että joidenkin tuotteiden kohdalla alennus on aivan mitättömän pieni. Joissain toki alennusta on, mutta mitä jos ne ovatkin juuri kakkoslaadun tuotteita?

    Olisi kyllä joskus todella kiva päästä kärpäseksi kattoon havainnoimaan, millaisin perustein tuotteita hankitaan yms.

    VastaaPoista
  3. Jep kyllä näin on. Itse huomasin kerran, kun oli hulluilla päivillä jotain paljousalennuksia, että itseasiassa normi kpl-hinta oli reilusti halvempi, kuin tuossa "tarjouksessa". Hullut päivät, kirjaimellisesti :D

    VastaaPoista
  4. Olen jetsulleen samaa mieltä. Aivan järkyttävää touhua. Itse haen HPltä vain kukkia, orkideoja, jotka ovat yleensä olleen upeita ja huippulaatua. Tänä vuonna petyin pahasti, orkideat olivat aivan samaa halpakamaa jota saa jopa K-raudasta samaan hintaan.

    Vihaan tungoksia ja hullujen päivien kaltaisia tapahtumia. Olin juuri aikeissa postata samasta aiheesta ja siitä mihin törmäsin tänään kun lähdin hakemaan hulluilta päiviltä niitä kukkia....

    VastaaPoista