perjantai, 2. joulukuuta 2011

Laukku

Valoisaa joulukuuta, vaikka ulkona onkin sysimustaa!

Kauneus tulee yksityiskohdista, ja rakkaat esineet ilahduttavat ja inspiroivat yllättävän paljon. Toiset ovat kenkähulluja, ja itsellenikin pukeutumisessa ovat tärkeintä asusteet. Koska raskaus pilasi jalkani lopullisesti, kengännumero kasvoi puolellatoista numerolla enkä kärsi kävellä koroilla ollenkaan, iloitsen edes siitä että voin toteuttaa intohimoani vintage-laukkuihin.


Tämän nykyisen kumppanini kanssa kävi hassusti. Löysin sen ihan oikeasti kaapistani niin etten muistanut sellaista olevankaan. Sain sen joskus vaariltani ja sisältönä oli vanha filmijärjestelmäkamera rensseleineen. Nyt kamera on laitettu kiertoon, ja muutamat varusteet makasivat komeron pohjalla tässä ihanassa kameralaukussa, jota en ennen ollut osannut katsoa oikein silmin ollenkaan. Yhtäkkiä tajusin että tämähän on hieno käsilaukku, ja samalla kamerakin kulkee mukavasti mukana! Mikä parasta, laukun hihna on niin pitkä että sen saa ripustettua rattaiden aisaan hoitolaukun päälle. Täydellistä!

Tykkään että laukkuni "seisoo omin jaloin", löperöt pussukat eivät ole minua varten koska niistä en löydä mitään. Rompetta kertyy aina liiaksi, ja kutsuinkin edellistä jättisuurta veskaani kaatissäkiksi.

Laukkulöydön kunniaksi tein siivouksen ja invetaarion. Mitäs täältä löytyy nyt...



Älypuhelin joka on samalla kalenterini, muistikirjani sekä tietysti yhteys internetiin, maailman parasta Compeed-rakkolaastaria, Laveran ahkerassa käytössä oleva käsirasva, Dr. Hauschan kivipuuteri, muistitikku, Berliinin kirpputorilta löytynyt yksinkertaisen kaunis (ja liian pieni) lompakko, toinen kirppiskukkaro kolikoille, kynä, rusettipinni, näppärässä pussukassa vihreä kangaskassi, avaimet (yleensä kyllä mukana kulkee isompi nippu avaimia), YSL:n värillinen huulikiilto, siipan vanha pikkuauto kiperiä tilanteita varten sekä vintage-pillerirasia.


Tässä pillerirasia vielä. Se oli kerran ilmaantunut töissä pöydälleni lahjana roskiksista aarteita bongailevalta ystävältä. Pelkkä rasian hypistely parantaa puolet päänsäryistä.




maanantai, 24. lokakuuta 2011

Unihiekkaa



Ihastelen jälleen lapsuuteni leikkimökin ikiaikaisia petivaatteita, pitsistä vauvan päiväpeittoa ja ruudullista huopaa. Ja pientä nukkujaa en koskaan kyllästy katselemaan.

lauantai, 22. lokakuuta 2011

Vintage-tikkaat


Ollapa vintage-tikkaat. Mahdollisimman kuluneet, maalitahroineen päivineen. Vaikkapa tällaiset...




Tässä vielä pari ideaa toteutettuna tikkaiden avulla.



Itseasiassa roskisdyykkausta harrastava ystäväni soitti minulle muutama viikko sitten kun tiesi haaveestani. Valitettavasti hänen Lauttasaarelaisella roskalavalla näkemänsä yksilöt päätyivät ilmeisesti kaatikselle, koska meidän huonekorkeus on mitä on, joten liian korkeat tikkaat eivät käy. Kuka hullu heittää näitä ja muita antiikkiaarteita roskiin!!!???

Kuvacreditit kuvien linkeissä

torstai, 20. lokakuuta 2011

Matkalaukkupöytä

Kuva ja ohje: Crisjob @ Curbly


Rodney Allen

torstai, 13. lokakuuta 2011

Vintagen Viemää

Olen seurannut hyvän aikaa Parolan Asema -blogia. Vanhaa asemarakennusta rakkaudella kodikseen kunnostava Katja Rinkinen on niitä ihmisiä joilla epäilen olevan vuorokaudessaan enemmän tunteja kuin muilla ihmisillä keskimäärin. Niin mielettömiä tuunausprojekteja, entisöinti-ihmeitä ja antiikkilöytöjä hän tekee harvasepäivä. Katjan kuvat ovat ammattimaisen ihania ja teksti soljuvaa. Usein kotituunaajat saavat aikaan vähän epäaidon oloista ja ylisöpöä, mutta Katjan ideat ovat mielestäni oikeasti tyylikkäitä ja useimmiten vanhaa kunnioittavia. Mitä muuta voi blogilta toivoa?

No, esimerkiksi että blogisti kirjoittaa kirjan jonka myötä saan nämä ihastuttavat ideat pysyvästi omaan kirjahyllyyni! Sain viimein hankittua tämän jo useampi kuukausi sitten ilmestyneen uutuuden, Vintagen Viemää.

Täytyy kyllä sanoa että kirja on helmi. Nostan hattua myös todella hienolle graafiselle suunnittelulle.






Aukeamakuvat: Ennenvanha

keskiviikko, 12. lokakuuta 2011

Kettu itki poikiansa

Äiti löysi vintiltä ketun, minun kettuni. Sillä on kaunis ääni, tiukusen helinä. En anna pienen hurjapääni murjoa vanhusta, yhdessä katsotaan, ja itse salaa keinuttelen.

Minä löysin second hand putiikista samanlaiset palikat joita lapsena nakersin. Pääskyset ja kaikki...



My mother found a fox in the attic, my lovely old fox. And I found these wooden blocks in second hand store, similar with the ones I had when I was little.


LÖYDÖT
70-luvun puupalikat: Kruunukirppu

sunnuntai, 9. lokakuuta 2011

Vihdoinkin nahkatakki!

Hei pitkästä aikaa! Blogipuuhasteluni näemmä tuntuu painottuvan tuonne Harakanpesän puolelle, mutta nyt on pakko tulla vaahtoamaan vaateasiaa.

Edellisessä postauksessa haaveilin nahkatakista, ja laitoin malliksi muutamia mielestäni passelin oloisia. Sitten kävikin niin, että niistä se ykkösvalinta ilmaantui Elloksen Outletiin reilulla viidelläkympillä! Arvatkaa painoinko "Kassalle"-nappia aika sukkelaan...

Vähän se on kriittisistä kohdista napakka ja hihat saisivat olla hitusen lyhyemmät, mutta minkäs teet kun olet tämmöinen pullava taskuvenus!







Mekko on siinä mielessä harvinaisuus, että se on Kroatialaista designia ja siellä valmistettu, ostin sen kesällä Dubrovnikista. Pyrstökuvasta saa parhaan käsityksen vinkeästä helman leikkauksesta.

Tukkakin on uusi. Syksyn tullen platinablondiin ilmestynyt juurikasvu alkoi ärsyttää, joten kävin "budjettikampaajalla" eli marketin väripurkkihyllyllä. Vaaleaa raitaa yhdistettynä tummanvaaleaan tuhkaan. Tähän päästiin hieman tuskan ja mutkan kautta kun valkaistu tukka ei käyttäytynyt ihan odotetusti, joten lopuksi äiti pätkäisi värjäilyn tuoksinassa kuivahtaneista latvoista yli 10 cm pois. Aika virkistävää oikeastaan!

LÖYDÖT
Nahkatakki: Ellos / Jsfn